Puuroinen puhe,
yksinäisen miehen ääni.
Armoa hän anelee.
On koittanut aika pudottaa kilpensä,
avata ovensa lukittuun sydämeensä.
Annan sinulle anteeksi
sen ettet välittänyt
lapsemme minulle vain minulle
kasvatettavaksi jäi solmu
Sen päät yhteensidotut
pääsi nyt käsieni välissä
katson silmiäsi utuisia
Periksi antaessasi tuntuu kuin onni olisi puolellamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti